Muutin joulukuussa 2012 nykyiseen kotiini Heinolan ortodoksisessa Juliana-yhteisössä. Jouduin tekemään paljon uusia hankintoja kotiini. Opiskelijana en kuitenkaan suunnannut sisustusliikeeseen, vaan paikalliselle kirpputorille. Kiertelin myyntipöytiä uteliaana ja innoissani. Pian tunteeni vaihtui kuitenkin tympääntymiseksi, suorastaan ahdistukseksi. Kuinka paljon luonnonvaroja kaiken tämän vanhentuneen, pois muodista jääneen roinan tuottamiseen on käytetty! Kuka tätä kaikkea on tarvinnut? Mihin kaikki nämä tavarat menevät sen jälkeen, kun kukaan ei niitä enää huoli?
Jokaista ihmistä ympäröi kulttuuri, joka muokkaa ja määrää hänen tekemisiään ja jonka luomassa maailmankuvassa useimmat elävät koko elämänsä. Ne kulttuurinormit, -symbolit. ja -perinteet, jotka vallitsevat yksilön kasvuympäristössä, tuntuvat luonnollisilta. Jos siis pyytää kulutuskulttuurissa elävää ihmistä lopettamaan kuluttamisen, on kuin pyytäisi häntä olemaan hengittämättä.
Ortodoksisen ekoteologian mukaan luomakunnan vahingoittaminen on synti eli erottaa ihmisen Jumalasta. Tämä kuilu on nykyisten ympäristöongelmien pääsyy. Ongelman ratkaisu ei ole siis pelkästään tapojen muutoksessa vaan henkisessä muutoksessa. Kirkko opettaa, että ihmiskunnan tehtävä on korjata Jumalan ja maailman välinen suhde syntiinlankeemusta edeltäneeseen tilaan. Samalla korjaantuvat nykyiset ympäristöongelmat.
Juliana-yhteisössä tämä on oivallettu alusta lähtien. Talon rakentamisessa on käytetty ekologisia materiaaleja. Talon katolla toimivat aurinkopaneelit ja vessojen huuhtelussa kaksivesijärjestelmä. Roskakatoksessa seisovat astiat kaikelle kierrätettävälle jätteelle. Kasvatamme vihanneksia ja yrttejä kasvatuslaareissa. Talon asukkaana minun on siis helppo suosia ekologisia ratkaisuja. Ostan vaatteeni kirpputorilta ja valitsen kaupasta luomukahvia. Juliana-yhteisössä ihminen on linkki materiaalisen ja spirituaalisen maailman välillä.
Myös luomakunta tarvitsee pelastumista, ja ihminen voi olla tässä välikappaleena tekemällä Jumalan läsnäolon maailmassa näkyvämmäksi. Elollisella on kyky ylistää Jumalaa, mutta ihminen voi täydellistää tämän ylistyksen esim. ehtoollisen, ikonien ja vedenpyhityksen avulla.
Ortodoksisessa kirkossa uskotaan, että ratkaisu luomakunnan nykytilaan on liturgisessa, eukaristisessa ja askeettisessa eetoksessa. Liturgisen eetoksen mukaan yhteisöllinen jumalanpalvelus on tärkeä. Kyseessä on jakaminen, olemme luomakunnan kanssa yhdessä Jumalan edessä. Yhteisön vieressä sijaitsevassa Heinolan ortodoksisessa kirkossa osallistumme liturgiaan lähes joka toinen viikonloppu. Kirkkokahvit vietämme Juliana-yhteisön salissa yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Eukaristisen eetoksen mukaan luonnonvaroja tulisi aina käyttää kiitollisuudella, tarjoten niitä takaisin Jumalalle. Täydellisimmillään tämä esimerkki ilmenee ehtoollisessa, jossa pääosaa näyttelevät leipä ja viini. Askeettisen eetoksen mukaan materiaalisen omaisuuden keräämistä ei pidetä suotavana. Minäkin omistan vain astiani, huonekaluni, kirjani, tietokoneeni ja vaatteeni. Kunnioitus materiaalista luomakuntaa kohtaan on syvällä ortodoksisessa teologiassa. Henkisen ja maallisen välillä ei tehdä voimakasta kahtiajakoisuutta. On meistä kiinni, heijastaako luonnon käyttömme ahneuttamme vai voimmeko elää niin, että luonnon kauneus näyttää Jumalan jäljen. Se edellyttää luopumista selviönä pidetystä konsumerismista eli kuluttajuudesta, jossa elämänsisältöä, tyydytystä ja hyväksyntää haetaan kuluttamalla. Tässä asuminen Juliana-yhteisössä minua erityisesti auttaa.